Produced by Distributed Proofreaders Europe, http://dp.rastko.net
Project by Riikka Talonpoika and Tapio Riikonen
Kirj.
1890
Seminaarilla oli lupapäivä. Kello kymmenen lähdettiin miehissäyhteiselle huviretkelle Ronnin mäelle, noin 3 tai 4 virstaa kaupungistaetelään päin.
Anni Kemppainen oli jo kello kuudesta saakka ollut Selma Varénin luonaneulomassa Selman sinistä leninkiä, joka edellisenä sunnuntaina olirepeytynyt. Hänen mielestään Selma siinä leningissään oli kaikkeinsomin, sen vuoksi hän välttämättä tahtoi saada sen hänelle kuntoon täksipäiväksi. Itse ei Selma siitä ollut milläänkään. Yhden tekevä hänestä,jos olisi pannut vaikka ruskean leninkinsä.
Mutta Anni ei sitä hyväksynyt. Sinisen hänen täytyi panna, välttämättäsinisen. Hän sen kyllä korjaisi ja laittaisi. Selma saisi olla aivanhuoletta.
Ja niin Selma olikin. Häntä melkein hiukan harmitti, kun Anni niinaikaisin tuli ja herätti hänet. Mutta ei hän sitä raskinut näyttääsentään, kun tiesi että toinen teki sen pelkästä hartaasta ystävyydestäja halusta saada häntä loistavimmaksi »tähdeksi» päivän huvimatkalla.
Niinpä hän vain hienosti hymyili, kun avasi ovea Annille ja kiiruhtisitten heti takaisin lämpimään sänkyynsä peitteen alle. Anni sai itseraapaista tulta, tikut olivat pöydällä lähellä kynttilää, neuvoi Selma.Sitten hän katseli ympärilleen, ei nähnyt leninkiä, mutta arvasi senolevan kaapissa ja haki sen sieltä esille. Neulaa ja lankaa ja sormustinoli hänellä laukussa mukanaan.
Hiljaa hän koetti olla, että Selma saisi nukkua. Vilkaisi kuitenkin ainasänkyyn päin, nähdäkseen vieläkö hänellä oli silmät kiinni.
Kiinni ne olivat ja Anni luuli hänen nukkuvan. Siinä hän yhtäkaikkierehtyi. Selma ei enää päässytkään uneen, kun oli kerran valpastunut.Muuten hän vain piti silmiään ummessa ja ajatteli siinä yhtä ja toistataikka ei oikeastaan mitään.
Huone tuntui hänestä kolkolta, kahvia teki mieli, mutta sitä hän olipyytänyt tuomaan vasta kahdeksan aikaan. Valo vaivasi hänen silmiään.
—Harmi, että tuo Anni…
Hän katsoi sinne päin. Näki keltaiset hiukset ja suoran jakauksenkeskellä päätä. Kumarassa hän istui, oikea käsi ahkerasti nousi jalaski,—pitkältäpä se hame oli revennytkin.
Anni samassa kohotti päätään ja tapasi Selman silmät.
—Ka, valveillahan sinä oletkin.
—Valveilla.
—Tiedätkös, kyllä tästä hyvä tulee.
—Mutta paljon siinä on työtä. Olisit antanut olla.
—Ei tässä niinkään. Pian minä tämän saan. Ja sitten sinä olet nättinätänä päivänä.
—Hm…
Anni sihtaili lankaa neulan silmään. Selma katseli häntä. Ihmetteli taasniinkuin usein ennenkin, ettei hänellä ollut lainkaan kulmakarvoja,taikka olivat ne niin lyhkäiset ja vaaleat, ettei niitä semminkäännäkynyt. Silmät eivät olleet hullummat—terävät ja vilkkaat, sinisetväriltään. Iho oli valkea, posket aina laajalta punaiset, kasvojen muotooli säännötön, nenä kippurainen. Ei hän kaunis ollut, Anni raukka, setäytyi myöntää. Hyvä tyttö muuten.
Selmaa hän tavattomasti ihaili. Ei ollut hänen mielestään Selmanvertaista koko maailmassa. Hän oli kaunein, komein, hienoin ja etevinkaikista. Ei hänessä milloinkaan tavannut mitään rumaa taiepämiellyttävää, eikä hän liioin koskaan puhunut tai käyttäytynytsopimattomasti. Aina hän oli älykäs