E-text prepared by Tapio Riikonen
NUORI SUOMI I-III
Novelleja ja kertomuksia kotimaisilta kirjailijoilta
Helsingissä,G. W. Edlund'in kirjapainossa,1885-1886.
SISÄLLYS:
I. Kahdeksan tunnin kokemukset.
II. Mammonan orjuus.
III. Sokea.
I. KAHDEKSAN TUNNIN KOKEMUKSET.
Kirjoittanut Aarne.
— Emil, kultaseni? Ei hän ole kotona. Hän kuljeskelee ympärinsä, entiedä missä, ja kerää satuja suomalaiselle kirjallisuuden seuralle.
Kamarineuvoksen rouva huokasi syvään.
— Kun äidin ainoa poika on tullut fennomaaniksi, silloin Agata-kulta,hän kyllä tietää saavansa kokea elämässä. Ajatella Emilini viikottainja kuukausittain paljaitten raakain talonpokain parissa, pieksutjalassa… ehkäpä paljasjaloinkin. Olisihan voinut lähettää jonkinKarhusen tahi Huttusen?… Nykyiseen aikaan ei panna mitään arvoasivistyneille ihmisille! Villitty Emil raukkani! Kirjoittaahan hänartikkeleita Uuteen Suomettareen ja onhan hänellä suomea puhuviakumppaleita. Tosiaankin, niin pitkälle on tultu, että hän suoraan onkieltäytynyt seuraamasta minua, omaa äitiänsä, X.Y.Z:n iltahuveihinAlise on aivan hurjistuneena. Hän sanoo, ett'ei hän voi tanssia muuallakuin siellä… Jumalan kiitos, että Emilin isä-raukka tuliaateloituksi, ett'ei hän nimeänsä kumminkaan voi muuttaa. Muutoinsaisin varmaankin nähdä vielä senkin surun, että jonakin päivänäkuulisin häntä puhuteltavan herra Kettuseksi tahi herra Hevoseksi…Niin, voitko ajatella, että hän päivällisillä lankosi, kreivin luona,julkisesti lausui hänestä olevan saman, oliko nimenä Hevonen vaiHästesko…
— Herra Jumala, sanoiko hän todellakin niin?
— Tosiaankin, niin hän sanoi. Ja me olemme lihallisia serkuksiaHästeskot ja me? Eikö ole niinkuin sanoin, että tuo hirmuinenkielikysymys repii rikki kaikki hellemmät siteet? Jospa hän edes tekisiminulle mieliksi ja naisi serkkunsa Kivinäsin Berthan. Hän on nykyjääntullut kotia Schveits'istä… äidin nimi on Ehrenheim, Ruotsista, —hänen pitäisi olla esikuvana. Mutta tietysti hän ei kuule minua, hän onkuuro tässä niinkuin kaikessa muussakin mitä minä hänelle sanon.
Kamarineuvoksen rouva huokasi taaskin syvään.
— Vanhanaikuista on tosin naittaa poikiansa. Mutta, hyvä Agata,epätoivoinen äiti ryhtyy kaikkiin keinoihin, kun on kysymys kadotetunpojan takaisinsaamisesta.
— Minä luulen kumminkin että Emilin moralinen käytös…
— Niin, siinä on hän tähän asti ollut moitteeton, Jumalan kiitos.
Mutta kultaseni, paljonhan joka hetki voi odottaa siltä, joka on
fennomaani, jägeriaani, absolutisti, realisti, emansipasionisti…
Jumalapa sen ties — ehkä on hän nihilistikin ja ateisti?
Kamarineuvoksen rouva itki ääneensä.
Sillä välin istui tuo kadotettu poika poissa kaukana Savossa, lukiäitinsä kirjettä ja noitui sitä.
Se ei ollut kauniisti tehty, mutta mitä voi odottaa fennomaanilta, jokavielä päälliseksi on realisti?
Hän istui lirisevän puron partaalla, jonka äskeinen sade oli herättänytuuteen eloon. Vanhat lepät vilpoisine varjoineen olivat kehässä hänenympärillänsä. Ulkona paistoi aurinko kirkkaasti.
Itse ei hän suinkaan loistanut. Päinvastoin näytti hänen ilmapuntarinsaosoittavan rajuilmaa, jota jo ennustivat yksinäiset, tuontuostakintulevat äreät sanat.
— Naisten vehkeitä! Saakelin historioita… Sappresti!
Kamarineuvoksen rouva olisi tuntenut