Produced by Tapio Riikonen
ENO VANJA
Kuvaus maalaiselämästä neljässä näytöksessä
Kirj.
ANTON TSHEHOV
Suomentanut V. Tarkiainen
Yrjö Weilin, Helsinki, 1909.
TOIMIVAT HENKILÖT:
Serebrjakov, Aleksander Vladimirovitsh, entinen professori.
Helena Andrejevna, hänen vaimonsa, 27 vuotta vanha.
Sofia Aleksandrovna (Sonja), hänen tyttärensä ensimäisestä
avioliitosta.
Voinitskaja, Maria Vasiljevna, salaneuvoksen leski, professorin
ensimäisen rouvan äiti.
Voinitski, Ivan Petrovitsh, hänen poikansa.
Avstrov, Mihail Lvovitsh, lääkäri.
Telegin, Ilja Iljitsh, köyhtynyt tilanomistaja.
Marina, vanha lapsenhoitajatar.
Työmies.
Toiminta tapahtuu Serebrjakovin maatilalla.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Puutarha. Näkyy osa rakennusta terasseineen. Puistokäytävällä vanhanpoppelin juurella pöytä teekaluineen. Penkkejä ja tuoleja; eräällätuolilla kitara. Vähän matkan päässä pöydästä keinu. — Kello käykolmatta päivällä. Synkkä ilma.
MARINA (pöhöttynyt, jäykkäliikkeinen vanha nainen, istuu teekeittiönääressä, kutoo sukkaa) ja ASTROV (kävelee edestakaisin vieressä).
MARINA (Kaataa teetä lasiin). Ole hyvä.
ASTROV (Tarttuu vastahakoisesti lasiin). Ei oikein haluta.
MARINA. Kenties ottaisit pienen viinaryypyn?
ASTROV. En. En juo viinaa joka päivä. Sitäpaitsi nyt on tukehduttavankuuma (paussi). Marina, montako vuotta siitä on, kun me tutustuimmetoisiimme?
MARINA (Miettien). Montako? Kunpa muistaisin… Sinä saavuit tänne,näille seuduin… kuinka olikaan?… siihen aikaan, kun Veera Petrovna,Sonjan äiti oli vielä elossa. Kävit meillä usein hänen luonaan parinatalvena… Siitä on nyt noin yksitoista vuotta (Miettien). Mutta voiolla jo enemmänkin…
ASTROV. Olenko minä paljon muuttunut niistä päivin?
MARINA. Hyvin paljon. Siihen aikaan sinä olit nuori ja kaunis, muttanyt olet vanhettunut. Ja kauneutesikin on jo mennyttä lisäksi — oletruvennut vähän ryypiskelemään.
ASTROV. Niin… Kymmenessä vuodessa olen kokonaan muuttunut. Ja mistäsyystä? Rasitin itseäni liiaksi. Aamusta varhain myöhään yöhön olenaina ollut jalkeilla, tuntematta lepoa, ja yölläkin peitteen allapeläten, ett'eivät vain tulisi hakemaan sairaan luokse. Siitä asti, kunsinuun tutustuin, ei minulla ole ollut yhtään vapaata päivää. Eikö sevanhetuta? Kun elämä itsessäänkin on ikävää, tyhmää, likaista… Se onupottavaa kuin suo. Ympärillä vain narreja, pelkkiä narreja; kun elätheidän seurassaan vuotta pari-kolme, alat itsekkin vähitellen,huomaamattasi, muuttua samanlaiseksi narriksi. Se on ylitsepääsemätönvälttämättömyys. (Kierrellen pitkiä viiksiänsä). Katsoppas, millaisethirveät viikset minulla on… Tyhmät viikset. Minusta on tullut narri,Marina… Armollinen taivas, etten ole vielä aivan tyhmeliini, aivotovat paikallaan, mutta tunto on kuin tylsistynyt. En mitään tahdo, enmitään kaipaa, en ketään rakasta… Vain sinua ehkä rakastan. (Suuteleehänen päätään). Minulla oli lapsena samanlainen hoitajatar.
MARINA. Kenties tahdot syödä?
ASTROV. En tahdo. Kolmannella viikolla suuren paaston aikaan matkustinMalitskan kylään kulkutautia ehkäisemään… Siellä raivosituhkarokko… Tuvissa väkeä kylki kyljessä… Likaa, löyhkää, savua,vasikoita lattialla, yhdessä sairaiden kanssa… Sekä porsaita… Minäpuuhasin kokon