Jyväskylässä,K. J. Gummerus,1897.
Ihmis-syöjiä, J.O. Hansen
Pieni Mea. Suomennos
Seikkailu Missisippi-virralla, Felix Lilla
Uskollinen naissydän, W. Heimburg
Myrskyssä, Max Bernstein
Kertonut J.O. Hansen.
1.
Vuonna 1860 olin minä toisena perämiehenä eräällä hyvälläpurjelaivalla, joka kulki Honolulusta Sydneyhin. Olimme jotenkinhyvällä onnella suorittaneet kappaleen matkaa Austraalian monilukuistensaariryhmien välitse, kunnes saavuimme Louisiadein pitkälle ulottuvansaariston lähelle. Ne ovat kaakkoon päin Uudesta-Guineasta. Siellätapasi meidät useampia viikkoja kestävä tyven, ja seurauksena oli, ettäjuomavetemme loppui. Meidän oli joltakin noista saarista saatavajuoma-astiamme täytetyiksi.
Se tehtävä oli näillä tienoilla jotenkin arveluttava yritys, sillämerimiesten kesken tunnetaan Louisiadi-saariston villit alku-asukkaatverenhimoisimmiksi kaikista Etelämeren ihmis-syöjistä.
Nuo saaret ovat muuten luonnostaan erittäin ihanat. Yksi niistä oliaivan lähellämme. Koralliriutta oli sen ympärillä, mutta riutassa oli,kuten tavallisesti on laita, aukko sillä kohtaa, jossa puro saarenrannalla laskee mereen, joten oli helppo tuon aukon kautta soutaasaarelle. Solakoita kokos-palmuja kasvoi rannalla, ja niiden takanaviheriämetsäisiä ylängöitä. Vieno länsituuli toi saarelta sieramiimmesuloista kukkaistuoksua. Kun nyt kerrankin pitkän ajan päästä alkoituulla, jos kohta hiljaisestikin, olisimme sen avulla mieluumminjatkaneet matkaamme, jos meillä vaan olisi ollut tuota niinvälttämätöntä juomavettä.
Emme nähneet ainoatakaan villiä saarella, emme mitään ruokomajaa taivenettä.
"Oikea paratiisi!" sanoi kapteeni kiikarilla tähtäillessään rannalle.
"Mutta ilkeä käärme voipi siellä olla jo väjymässä", sanoi ensimmäinenperämies. "Se on oikea ihmis-syöjäin saari. Eihän tunnettu Rossel-saariole siitä etäällä."
Tämä huomautus, joka muistutti erästä erittäin surkeata tapahtumaa, olikyllä oikeutettu tällä hetkellä ja tällä paikalla. "St. Paul" niminenlaiva, joka kulki Hongkongista Sydneyhin, mukanaan 20 merimiestä ja 317kiinalaista työmiestä, jotka aikoivat Austraaliaan työnetsintään, oliHeinäkuussa 1858 — siis ainoastaan kaksi vuotta tätä ennen — joutunuthaaksirikkoon Rossel-saaren rannalla. Ainoastaan harvat laivamiehistäonnistuivat veneillä pelastumaan. Muut heistä sekä kaikki Kiinalaisettahtoivat etsiä pelastusta saarelta, mutta joutuivat siellä toinentoisensa perästä villien alku-asukasten käsiin, jotka surmasivat jasöivät heidät. Ainoastaan neljä heistä pelastui tästä kohtalosta.
Meillä oli nyt siis silmäimme edessä kirkas puro, ja sitäkatsellessamme tunsimme mitä tuiminta tuskaa. "Vettä, vettä!" kirkuivatmerimiehet.
"Tuolla rannalla sitä kyllä on oikein viljalta!" huusi kapteeni. "Kukatahtoo mennä veneellä sinne?"
Kaikki tarjoutuivat alttiisti.
"Minä en luota siihen rauhallisuuteen, mikä saarella näköjäänvallitsee", sanoi ensimmäinen perämies. "Olen jo niin monesti tällämerellä ollut pahoissa tekemisissä ihmis-syöjäin kanssa. Minä luulen,että ne roistot ovat jo aikoja sitten meidät huomanneet ja kätkeytyneetpensaiden taakse odottamaan sopivaa tilaisuutta."
"Mutta meidän on joka tapauksessa saatava raitista vettä", lausuinminä. "Sameat, mädänneet vedenjäännökset astioissamme eivät kelpaa enäänautittaviksi. Annatteko, kapteeni, minulle luvan kuuden matruusinkanss