E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Lucy M. Montgomery
Jatkoa kertomukseen "Anna ystävämme"
Suomentanut Toini Kalima
WSOY, Porvoo, 1921
I. Miten erilaista kuin ennen.
II. Syyskukkasia.
III. Pois kotoa.
IV. Uusia vaikutelmia.
V. Kotoa saapuu kirjeitä.
VI. Puistossa.
VII. Jälleen kotona.
VIII. Annan ensimmäinen kosija.
IX. Merkillinen ehdotus.
X. Karoliinan maja.
XI. Atossa-tädin luona.
XII. Semiramiksen sovitusuhri.
XIII. Pikku syntejä.
XIV. Kutsu.
XV. Kun unelma toteutuu.
XVI. Uusi koti.
XVII. Davyn kirje.
XVIII. Hyväsydäminen Josefina-täti.
XIX. Pikku pakinaa.
XX. Gilbert puhuu.
XXI. Vanha lapsuudenkoti.
XXII. Kevät ja Anna palaavat Vihervaaraan.
XXIII. Paul ei löydä luotoihmisiä.
XXIV. Uusi henkilö tulee näyttämölle.
XXV. Lumottu prinssi.
XXVI. Uusi henkilö.
XXVII. Molemminpuolista luottamusta.
XXVIII. Kesäkuun ilta.
XXIX. Dianan häät.
XXX. Anna Philipalle.
XXXI. Teekutsuissa.
XXXII. Miten kauan tätä kestääkään.
XXXIII. John Douglas saa puhekyvyn.
XXXIV. Viimeinen vuosi korkeakoulussa.
XXXV. Hienoja vieraita.
XXXVI. Jäähyväiset korkeakoululle.
XXXVII. Rantapaviljongissa.
XXXVIII. Toisten onni.
XXXIX. Anna lukee ilmestyskirjaa.
XL. Vanhassa puutarhassa.
— On korjattu elo, ah, kesä, oot poissa, hyräili Anna Shirleykatsellen uneksien leikattuja vainioita. Hän oli Diana Barryn kanssapoiminut omenat Vihervaaran puutarhasta, ja tytöt istuivat nytleväten vaivoistaan aurinkoisessa nurkkauksessa, minne yhä vieläkesäisen lauhalta tuntuvat tuulet, leyhähdellen Kummitusmetsänsananjalkain tuoksua, lennättivät kevyitä ohdakkeenhahtuvia.
Mutta koko heidän ympärillään oleva luonto toi kuitenkin mieleensyksyn. Meri kohisi kumeasti kaukana, ja vainiot heidän edessäänolivat autiot ja kuivettuneet, vain siellä täällä pilkisti jokukultapiisku. Notkossa, jossa puro virtasi Vihervaaran sivuitse,heloittivat sinervän purppuraiset asterit, ja Tumma, päilyväaallokko oli sinisempi kuin milloinkaan. Sen sini ei kuitenkaanollut veitikkamaisesti väreilevää kevään sineä eikä myöskään kesänhaaleata taivaansineä, vaan selkeätä, tyyntä, täyteläistä väriä,ikäänkuin vesi olisi vapautunut kaikesta maltittomuudestaan jalevottomuudestaan ja vaipunut rauhaan, jota eivät koskaan enää tulisihäiritsemään vaihtuvat, oikukkaat unelmat.
— Kesä on ollut ihana, virkkoi Diana kiertäen hymyillen vasemmankäden sormessa olevaa sileätä sormusta.
— Ja neiti Lavendelin häät aivan kuin kruunasivat kaiken. Hän onvarmaankin miehensä kanssa nyt kaukana Tyynenmeren rannoilla.
— Minusta tuntuu aivan kuin he jo olisivat olleet niin kauanpoissa, että siinä ajassa ehtisi matkustaa maailman ympäri, virkkoiAnna huoahtaen. — En voi mitenkään käsittää, että on kulunut vastaviikko heidän häistään. Kaikki on niin muuttunut. Neiti Lavendelon poissa, pastori Allan ja hänen rouvansa ovat poissa — kylläpäpappila näyttääkin yksinäiseltä suljettuine ikkunaluukkuineen! Kuljineilen sen ohi, ja minusta tuntui kuin kaikki ihmiset olisivat sieltäkuolleet.
...