Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
ENKELTEN SUOJATIT
Lastuja lapsista ja heidän kohtaloistaan
Kirj.
F. E. SILLANPÄÄ
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1923.
SISÄLLYS.
Johdannoksi.
Emot ja poikaset.
Anna-vainaa ja Kalle-vainaa.
Muuan Tellervo-niminen.
Maantieltä maantielle.
Lumituisku.
Lapsen suru.
Tyhjä koti.
Koulu.
Kemppasen mukulat.
Käväisy.
Omistani ja omilleni.
JOHDANNOKSI
(Huomautus omille lapsilleni: Koska olette repineet sen "Kyrön
Joulun", johon Pappa oli kirjoittanut nämä täysin asialliset
"Muistelmat pikkupoikuutensa ajoilta", niin painetaan ne nyt
tähän, että saatte isoina lukea.)
Haluan tämmöisessä kotoisessa joululehdessä, jota tuskin lukevat muutkuin minulle tutut ihmiset, vielä uudestaan muistella joulua ja vähänmuitakin päiviä semmoisina kuin ne elin lapsuuteni ihanina hetkinäKierikkalan myllykolun partaalla. Olen sen jälkeen nähnyt hyviä päiviäjos huonojakin, käynyt majoissa matalissa jos korkeissakin, iloinnutja joskus itkenytkin, mutta ilman runollista liioittelua voin sanoa,että ihanimmat päiväni ja yöni, iltani ja aamuni olen viettänytisäni tekemässä pesässä Kierikkalan myllysillan päässä. En missäänole saanut niin tyydyttäviä aterioita, ei missään minun ole ollutniin mukavan lämmin sielun ja ruumiin puolesta kuin siellä oli. Eimissään ole pihan ruoho ollut niin vehmasta eikä saunan löyly niinmakeata kuin siellä. Jos myöhemmin kirjailijana olen osannut kuvataSuomen suvista luontoa, niin olen siihen alun saanut Myllyniitunpensastoista, kun kuusivuotiaana karkasin sinne hämyssä maatamenonaikaan, orjantappuroiden kukkiessa ja kolujen kohistessa. Minun eitarvitse lasketella mitään ammattilurituksia, kun niitä aikoja ylistän.Minä olen yhdessä suhteessa tosiaan rikas ja onnellinen mies: minullaon ollut erittäin kaunis ja ihana lapsuus.
Enpä oikein tiedä mistä ja millä sanoilla alkaisin. Nämä palstatkävisivät ahtaiksi, jos tahtoisin poimia joltisenkin osan silloisistamuistoistani. Toisaalta pelkään astuvani niille maille, joillakirjailijana jo olen liikkunut ja vielä tulen liikkumaan…
Osaan tarkalleen sanoa, mikä on ensimäinen täsmällinen muistonitästä mailmasta. Minä olin kontillani pirtin penkillä pihanpuoleisensivuklasin pielessä ja katselin kuinka myllytietä meni mies ihmeellinenprontteli olkapäällä. Minulle sanottiin, että Nikkilä vie myllyntrattia. — Myllyn tattia, hoin minä — en osannut sanoa trattia.Haaviston Hulta (silloinen Mäkelän Hulta) väittää minun sanoneenmyöskin mullu (kuten nyt omat lapseni) ja ikävän tullen aina pyytäneenhäntä kanssani "mulluahteelle" laulamaan kilpaa kosken kanssa. SamaHulta, orpanani, (pitäköön ylistyksen hyvänään) omasi muuten heleänlaulunäänen ja osasi paljon lauluja, piirsi ja leikkasi tuohestakauniita kuvia ja oli kaikin puolin silloin niinkuin nytkin ihmeellinenilmiö Pöllömäkelän sisarussarjassa.
Aikaisemman lapsuuteni parhaita tovereita oli Akselin Ville, Jokelantöllin silloisten haltijoitten Akselin ja Eeva-Kaisan poika. Hän oliminua yli kaksikymmentä vuotta vanhempi ja pitivät aikuiset häntäminulle käsittämättömistä syistä hiukan hesselinä, mutta minun kanssanihän viihtyi erinomaisesti. Häneltä sain lahjaksi ensimäisen kappaleensitä työkalua, jolla sittemmin olen parhaat työni tehnyt, nimittäinteräskynän. Mattilan Alpetin kanssa olin ongella ja Heikkilän Väinönkanssa löin palloa — ennen kuin hän r