Produced by Juha Kiuru
ÄLYKKÄÄN RITARIN DON QUIJOTE DE LA MANCHAN ELÄMÄNVAIHEET
Kirj.
Miguel de Cervantes Saavedra
Suom. lyhennetystä ransk. pain. O. A. Joutsen
Sarja: Taruaarre 2.
WSOY, Porvoo, 1905.
ENSIMÄINEN LUKU
joka esittää meille kuuluisan ritarin Don Quijote de la Manchanjokapäiväisessä ympäristössään ja mielitoimissaan.
Eräässä la Mancha-nimisessä Espanjan kolkassa eli joku aika sittenaatelismies sitä lajia, jotka voivat omakseen kutsua vain nirhateräisenpeitsen, vankan rautapaidan, laihan ratsun ja pari metsäkoiraa.Päivälliseksi palanen lintupaistia, useammin härän- kuin lampaanlihastavalmistettua, sen tähteet uudestaan lämmitettyinä illalliseksi,perjantaisin hernerokka, lauvantaisin munapaisti ja jokunen kyyhkynensunnuntaisin riittivät jo kuluttamaan kolme neljännestä hänenvuosituloistaan. Loput menivät vaatetukseen, johon juhlapäivinäkuului hieno verkatakki, samettihousut ja samasta kankaasta neulotutkengät; arkipuku oli oivallisesta kotikutoisesta kankaasta. Hänelläoli seuranaan taloudenhoitajattaren tapainen impi, joka oman puheensamukaan oli hiukan yli neljänkymmenen, sekä veljentytär, joka ei vieläollut kahtakaankymmentä täyttänyt; sitäpaitsi miespalvelija, jokasuoritti kotiaskareet ja peltotyöt, hoiti tallia ja pilkkoi puut.Iältään aatelismiehemme oli viidenkymmenen korvilla. Hänen vartalonsaoli roteva ja voimakas, vaikka rutikuiva ja laiha, kasvot samatenkapeat ja laihat. Muuten oli hän aina aikaisin ylhäällä ja rakastiintohimoisesti metsästystä. Joku on väittänyt hänen nimensä olleenQuijano; mutta se ei meitä suurin liikuta, koska kertomuksessammetulemme sen oikein mainitsemaan.
Joutilaina hetkinään (jotka vuoden päivistä käsittivät vähintäin kolmeneljättä osaa) aatelismiehemme huvittelihe lukemalla ritariromaaneja;mutta niitäpä hän tutkikin niin hartaasti, että vallan unohtimetsästyksen ja tilansa hoitamisen. Kerrotaanpa hänen lukuinnossaanmyyneen tilastaan maapalasen toisensa perästä, jotta voisi ostaa lisääromaaneja, joita hänelle viimein karttui tuvan täysi.
Sanalla sanoen kelpo aatelismiehemme syventyi niin suuressa määrässälukuunsa, että hän siinä vietti päivänsä ja yönsä; ja tästäloppumattomasta lukemisesta ja yövalvonnasta oli luonnollisenaseurauksena, että hänen aivonsa peräti pehmenivät ja hän kadotti kaikenarvostelukyvyn. Hänen mielikuvituksensa täyttyi romaaneista ahmituillataikajutuilla, tappeluilla, kaksintaisteluilla, haavoituksilla,rakkausseikkailuilla, lemmenkaiholla ja kaikenlaisilla hullutuksilla,joiden todenperäisyyttä hän ei ensinkään epäillyt. Hän myönsi kylläCid Ruy Diazin olleen kelpo ritarin, vaan ettei tämä kuitenkaanvetänyt vertoja Tulisen miekan ritarille, joka yhdellä ainoallaiskulla oli sivaltanut kaksi hirmuisen suurta jättiläistä keskeltähalki. Bernhard Carpiolainen oli myöskin väkevä sankari, koska oliRoncesvalin laaksossa voittanut loihditun Rolandin käyttämällähyväkseen Herkuleen esimerkkiä, joka käsivarsiensa välissä olimusertanut kuoliaaksi Antaios-jättiläisen, mannun mahtavan pojan.Hän puhui myös suosiollisesti Morgan-jätistä, joka vaikka kuuluikinjättiläisten ilkivaltaiseen ja röyhkeään rotuun, pysyi kuitenkinsiivona ja sovinnollisena. Muttei kenkään saavuttanut hänen ihailuaansiinä määrässä kuin Rinaldo Montalbanolainen, varsinkin kun hännäki tämän lähtevän linnastaan ja kukistavan kaikki mikä tielleensattui, tai kun hän Barbarian maasta ryösti Muhametin kuvapatsaan,jonka historia tietää olleen puhtaasta kullasta. Lukiessaan kavaltajaGanelonista hän olisi kernaasti p