KOSINTA
Yksinäytöksinen pila
Kirj.
ANTON TSHEHOV
Suomentanut
Reino Silva [Reino Silvanto]
Näytelmäkirjasto 45
Helsingissä,Yrjö Weilin,1908.
HENKILÖT:
TAPANI PIIPPURINEN, tilanomistaja,
NAIMA: hänen tyttärensä, 25-vuotias.
JUHANA LOMONEN, Piippurisen naapuri, terve, hyvin syötetty,
mutta kovin luulosairas tilanomistaja.
Tapahtuu Piippurisen maatilalla.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Näyttämö:
Piippurisen vierashuone. Perällä ja vasemmalla ovi, oikealla ikkuna,jonka edessä sohva, pöytä, tuoleja j.n.e.
Piippurinen ja Lomonen joka tulee perältä, on puettu frakkiin ja
Valkosiin hansikkaihin.
PIIPPURINEN (Mennen häntä vastaan). Kyyhkyseni, kenen tässä näenkään!Naapuri Lomonen! Hyvin hauskaa! (Kättelee Lomasta). Tämä on kerrassaanilonen yllätys, kaunokaiseni… Kuinka jaksatte?
LOMONEN. Kiitoksia kysymästä. Mutta kuinka te oikein voitte?
PIIPPURINEN. Pikku hiljalleen, hyvä ystäväni. Mutta istukaa, pyydännöyrimmästi… Ei ole oikein noin unohtaa naapurinsa, hyvä… Muttamiksi olette noin virallinen ja juhlallinen, kyyhkyseni? Frakissa,hansikkaissa ja niin pois päin. Ehkä olette matkalla jonnekin, minunkalleimpani?
LOMONEN. Ei. Tulin teille vain, kunnioitettava herra Tapani Piippurinen.
PIIPPURINEN. No, mutta miksi oikein frakissa, ihanaiseni? Aivan kuinuuden vuoden tervehdyksellä!
LOMONEN. Niin, nähkääs, asia on siinä, että… (ottaa hiljaan hänenkäsivartensa ympäri kiinni). Minä tulin luoksenne, kunnioitettavaTapani-naapurini, häiritäkseni teitä eräällä pyynnöllä. Tämä ei oleensi kerta kun minulla on kunnia kääntyä apua anoen puoleenne, ja teolette aina, niin sanoakseni… mutta, suokaa anteeksi, minä olenliikutettu. Minä juon ensin vähän vettä, kunnioitettava herraPiippurinen. (Juo).
PIIPPURINEN (Syrjään). Tulipyytämään rahaa, mutta enpäs annakka! (Hänelle). Niin kaunoiseni, mitäasiaa teillä olisi?
LOMONEN. Niin… niin, nähkääs. Kunnia Tapaninpoika… a-anteeksi, TapaniKunnianpoika… se tahtoo sanoa, minä olen kovin liikutettu, niinkuinsuvainnette nähdä… Sanalla sanoen, ainoastaan te voitte auttaa minua,vaikka, tietysti, minä en millään lailla ole ansainnut ja… ja… enkäomista oikeuttakaan luottaa teidän apuunne…
PIIPPURINEN. Ah, älkäähän nyt noin kierrelkö ja kaarrelko, kaunoiseni!
Puhukaa suoraan! No?
LOMONEN. Heti… heti paikalla. Asia on se, että minä tulin pyytämäänteidän tyttärenne, Naima neidin kättä.
PIIPPURINEN (Iloissaan). Pikku mukulani! Enkelini! Hyvä Juhana Lomonen!
Sanokaa se vielä kerta… minä en kuullut oikein, oikein selvään!
LOMONEN. Minulla on kunnia pyytää…
PIIPPURINEN (Keskeyttäen). Kyyhkyseni!… Minä olen niin iloinen ja niinpois päin… Kas, juuri niin ja niin edespäin. (Syleilee häntä).Kauan olen toivonut. Se on ollut minun ainainen toivomukseni. (Pudottaakyyneleen). Minä olen aina teitä, kalleimpani, rakastanut omanapoikanani. Antakoon Jumala teille rauhaa ja sopua, rakkautta ja niinpoispäin… minä olen sitä kovin toivonut. Mutta miksi minä seison tässäkuin tolvana? Ällistyin ilosta, ällistyin aivan! Oh, minä kaikestasydämestäni… Käyn heti kutsumassa Naimaa tänne ja niin poispäin.
LOMONEN (Lii