UITTOMIEHIÄ JA KULLANKAIVAJIA
Kirj.
Stewart Edward White
Suomentanut
P. K. [Paavo Kesäniemi]
Jyväskylässä,K. J. Gummerus Oy,1927.
SISÄLLYS:
I. Tukinuittaja.
II. Esimies.
III. Mittaaja.
IV. Uittopäällikkö.
V. Viides tie.
VI. Taivaan tuulen tuuditeltavana.
VII. Tyttö joka pettyi.
VIII. Billyn keltanokka.
IX. Kaksi panosta.
X. Kilpajuoksu.
XI. Pelastava armo.
XII. Kullankaivaja.
XIII. Tyttö punaisissa.
I.
TUKINUITTAJA.
Ensi kerran tapasin hänet eräänä heinäkuun neljäntenä päivänäkahdeksankymmenluvun keskivaiheilla. Puutavarakaupungin sahajauhokadutja korkeat lankkukäytävät olivat ääriään täynnä väkeä. Kaupunginvakinainen asujamisto saatteli kotikutoisiin sunnuntaikoreuksiinpukeutuneita vaimojaan ja mielitiettyjään. Tusinan verranvieraspaikkakuntalaisia, kuten minäkin, koetti pysytellä niinnäkymättömissä kuin suinkin sievistelevien kaupunkilaisten tieltä.Mutta suurin osa kulkijoista oli metsistä palanneita tukkimiehiä. Minäistuin tuoliini painautuneena hotellini edustalla ja katselin heidänohikulkuaan.
Heidän paksuvillaiset paitansa, joitten yli leveät housunkannattimetolivat ristissä, heidän punaiset kaulahuivinsa, ruskeat nahkavyönsä,lyhyet, karkeavillaiset housunsa, jotka ikäänkuin katkesivat keskenpolven alapuolelta ja vihdoin heidän tukevanaulaiset, paksuanturaisetkenkänsä antoivat kaikki leimansa tälle ammattikunnalle, mutta eninkiinnitti mieltäni kuitenkin heidän silmänsä, jotka vilkkuivathuolettomasti kallelleen nakattujen pyöreitten lakkien alta. Heidänsilmänsä olivat erehdyttävän samanlaiset. Tietenkin niissä olisinisiä ja tummia, ruskeita ja harmaita, mutta kaikki ne olivat yhtäavokatseiset ja ujostelemattomat. Joka silmäpari tähyili sinuunsuoraan, omituinen kunnioituksen ja häikäilemättömyyden sekainen ilmekatseessaan, ja poikkeuksetta välähteli joka silmäkulmassa kuivahuumori. Tietämättäni olin kai tarkannut tarpeettoman tiukasti erästänauravaa silmäparia, sillä äkkiä ilmaantui eteeni sinisilmäinen olento,joka hieman pilkallisesti kysyä tokaisi:
»Hei poikaseni, näytätpä yhtä innokkaalta kuin käärmeentappaja. Olenkoehkä kauan kaipaamasi ystävä?»
Ääni vastasi täydelleen miehen asentoa. Se oli huoleton kuin lapsen.Hän seisoi siinä valmiina mihin tahansa. Jos haastoit riitaa, otti hänsen ilolla vastaan; jos tarvitsit apua, oli hän yhtä aulis tarjoamaansitä sinulle.
»Ehkäpä oletkin», vastasin minä, »jos osaat sanoa minne nuo ihmisetvaeltavat.»
Hän työnsi lakkinsa takaraivolle ja sukaisi kädellään vaaleita,lyhyiksi leikattuja kiharoitaan.
»Sorvauskilpailuun», selitti hän lyhyesti. »Lähde mukaan.»
Minä lyöttäydyin hänen mukaansa ja yhdessä me sitten seurasimmemuuta joukkoa joelle, jossa asetuimme kuin kaksi korppia rannallakohoavalle hirsiläjälle, josta taas oli hyvä näköala puomintäyteistentukkilauttojen väliselle avovedelle.
»Tukinuitto on juuri lopussa», selitti uusi ystäväni. »Takajoukko tuliviime yönä alas. Neljäntenä päivänä on juhla. Tämä pikku kaupunki onaina mukana, kun pojat käyvät erottelemaan tukkeja.»
Puoli tusinaa kekseillä varustettua miestä vieritti yhdeksäntuumaistavalkopetäjätukkia avoveteen, johon se jäi kellumaan kolmen, neljänjalan päähän puomista.
Äkkiä juoksi eräs mies puomia pitkin, hyppä