Produced by Riikka, Tapio and PG Distributed Proofreaders
Kauppa-Lopo
Kirj.
Minna Canth
1889
Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta.Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hänoli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina seoli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt.
Sehän se varsinkin harmitti, että oli eksynyt tuohon pieneen,kunnottomaan Jyväskylään. Hän, joka oli Kuopiosta kotoisin. Semmoisestasuuresta kaupungista, jossa linnakin oli kivinen ja komea, eikätämmöinen ränsistynyt, vanha ijänikuinen puuhökkeli, jonka hataratseinät olivat niin kallellaan, ettei tiennyt milloin romahti kumoon kokolaitos.
Ei täällä ihmisetkään olleet, ei sinnepäinkään kuin Kuopiossa. Einäöltään eikä tavoiltaan. Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessahameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitästäällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö.—Lopo katseli häntäikkunasta, rautaristikon takaa.
—Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi!
—Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli.
—Tuo juuri, tuo Römperin piika.
Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi. Strömberg se kirjoitettiin,mutta Lopo sanoi häntä muiden mukaan Römperiksi.
—Ei poloisella ole edes kunnon vaatetta päällään.
—Ole tok' vaiti. Kun on karttuunileninki oikein.
—Pyh! Likainen luuttu! Tuommoista ei kerjäläinenkään ilkiäisi Kuopiossapitää.
—Aika sievä, jahka tyttö sen vaan pesee ja tärkkää.
—Kuulee, että olet jyväskyläläinen.
Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneesen päin ja virnutti. Riitta taaskinihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessalimassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisenharmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollutmolemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti;nuuskaa hän vaan piti huulessaan.
Ja oli tuo vaatteen tyylikin Riitan mielestä vähän kummallinen. Hameyhtä leveä ylhäältä kuin alhaaltakin; nuttu niin että paita, musta jakarkea kuin perunasäkki, vyötäisen kohdalta aina oli esillä. Ylimmäinennappi oli lähtenyt pois ja alta näkyi kaula, joka oli kuin parkittu.
Tuo se nyt sitten moitti jyväskyläläisiä! Mitä luuli hän itse olevansa?
—Kun näkisi kerran noita kehutuita kuopiolaisia. Ovatko ne kaikkisemmoisia kuin sinä?
—Häpiä vähän, mokoma ruoja. Niinkö sinä olet tuhma, että minut otatesimerkiksi, kun on puhe oikeista ihmisistä.
—Vaan olethan sinäkin Kuopiosta?
—Jos kohta. Eikö niitä täällä sitten ole maailman hylkyjä, yhtäläisiäkuin minäkin.
Riitta vaikeni. Harmi lauhtui; hänen kävi tuota poloista melkein sääli,niin inhottava kuin olikin.
Äänettömänä hän ompeli hetken, sitten alkoi taas.
—Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi?
—Mitäkö varten?
Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin jahieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskealäntti entisten lisäksi.
—Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olenvanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös?
—Ei, mutta todenperästä?
...