ELÄINVALTIAITA
Kirj.
Charles G. D. Roberts
Suomentanut
I. K. Inha
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1917.
SISÄLLYS:
Eläinten kuningas.
Virvatulien maailmassa.
Verikosto.
Hyökkääjät.
Nousevien lohien johtaja.
Täplikäs muukalainen.
Puna-dandy ja Mac Tavish.
Selkä seinää vastaan.
Eräs reikien kaivaja.
Lumessa nukkuja.
ELÄINTEN KUNINGAS
Vesi tuntui paljaaseen ihoon lämpimältä kuin maito ja väkevänsuolaisuutensa vuoksi niin kantavalta, että Johns mielestään saattoipysyä sen pinnalla vaikka kuinka kauan. Voimallisena ja taitavanauimarina hänen ei muuta tarvinnut kuin uida suoraan eteenpäin vain,vakaasti ja hätäilemättä, kunnes joko maan tapaisi tai nälkään jajanoon menehtyisi. Oli tietysti muitakin vaaroja — sillä nämätroopilliset vedet olivat haikalan, sahakalan ja miekkavalaan koti.Mutta moisen kohtauksen ikävän mahdollisuuden hän päättävästi karkottilaskuistaan, se oli niitä uhkapelin sattumia, joihin ei voinut toivoaajatuksella mitään vaikuttavansa.
Hirmumyrskyn mieletön raivo oli riehunut itsensä tyhjäksi muutamiatunteja aikaisemmin, ennenkuin meni pohjaan se tonkiva, piehtaroivarauska, joka oli häntä kannatellut, ja Johns huomasi nyt ympärilläänolevan verraten rauhallista. Hirmuisten maininkien harjoilla olivielä kyllin tuulta sivaltamaan pois vaahdon ja piiskaamaan häntä,niin että päätä pyörrytti; mutta aavoissa liekkuvissa laaksoissa olipaljasta suloista rauhaa. Hän koetti taitavilla tempuilla pysytellävain täällä rauhassa, kunnes oli levähtänyt ja toipunut tukahduttavastataistelustaan pohjaan menevän laivan pyörteessä. Tuon tuostakin hänkohotti päänsä ja olkansa vedestä tähtien hämärässä valossa ahnaastitähyten, oliko laivaväestä jäänyt ketään muuta henkiin. Muttaajatellessaan, kuinka kovalle hänen itsensä oli ottanut, ennen kuin olisiitä hornan pyörteestä takaisin vedenpinnalle ponnistellut, vaikkahän oli niin voimallinen ja veteen perehtynyt ja vaikka hän viisaanamiehenä oli riisuutunut alasti lopputaistelua varten — ei häntäkummastuttanut, että oli yksin.
Aluksi hän tarvitsi kaikki elinvoimansa toipuakseen tuostapuustavillisesta ja aineellisesta helvettiin menosta. Hänessä ei ollutsijaa mielenliikutuksille ei millekään muulle kuin sille ajatukselle,että hän tahtoi elää. Sitten hän, huomatessaan uivansa voimallisesti jajälleen vaivatta hengittävänsä meren sileissä syvissä notkelmissa jaluodessaan kirkassilmäisen katseensa samettimaisen taivaan matalallariippuviin tähtiin, tunsi yksinäisyyden kauhistuksen kouristavanitseään. Hän oli hipaissut yksinäisyyttä ennenkin ja hiljaa siitä poiskaikonnut. Hän oli kuvitellut sitä, suurennellut sitä tuhatkertaisestija nähnyt sen tuskan kuvan mielessään. Mutta nyt hän ensi kerrantunsi sen; ja hetken oli, kuin olisi jäätävä kouristus hiipinyt hänensydämensä alle.
Hänestä tuntui, että jos hänellä olisi ollut lankku tai puomi taikappale parraspuuta kourailla, taikka jos hänelle olisi jäänyt vaikkakuinka vähäinen vaateriekale, niin ei yksinäisyys olisi ollut niinhirvittävä. Mutta nyt hän oli vain yksi pienoinen alaston ihmiselämänkipinä aaltojen mittaamattomissa, rannattomissa jonoissa hiljaisentaivaan alla. Eivät edes ne vainajat, jotka nyt sokeasti ja äänetiyhdessä häälyivät hänen allaan tutkimattomissa syvyyksissä, olleet näintuiki ystävää vailla.
Enimmät olisivat hänen asemassaan kohottaneet kätensä ja vaipuneetpohjaan sen ajatuksen murtamina, että heitä vastaan taiste