Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen
SETÄ PITKÄSÄÄRI
Kirj.
Jean Webster
Englannista ["Daddy-Long-Legs"] suomentanut
Tyyni Haapanen-Tallgren
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1918.
Sinulle.
"Sininen keskiviikko".
Joka kuukauden ensimäinen keskiviikko oli Ihan Kamala Päivä —se päivä oli kauhea odottaa, tuima kestää ja hyvä unohtaa pian.Joka lattian piti olla tahraton, joka tuolin tomuton, joka vuoteenrypytön. Yhdeksänkymmentä seitsemän pientä vikuroivaa orpolasta olihangattava puhtaiksi, kammattava ja napitettava vastatärkättyihinpuuvillamekkoihin, ja kaikki yhdeksänkymmentä seitsemän oliopetettava käyttäytymään hyvin ja sanomaan "Kyllä, sir", "Ei, sir",aina kun Johtokunnan Jäsen puhui.
Se oli tuskallinen päivä, ja Jerusha Abbot parka, joka oli vanhinorpolapsi, sai kantaa kuumimman helteen. Mutta tämänkertainenensimäinen keskiviikko laahautui vihdoin loppuunsa, kuten senedeltäjätkin. Jerusha pääsi pujahtamaan ruokakomerosta, jossa olilevittänyt voileipiä orpokodin vieraille, ja palasi yläkertaansuorittamaan säännöllistä työtään. Hänen erikoishuolenaan oli huoneF, jossa yksitoista pientä palleroista, neljästä seitsemään, pitihallussaan yhtätoista pientä, riviin asetettua vuodetta. Jerushakokosi holhokkinsa, oikaisi heidän rypistyneet mekkonsa, kuivasiheidän nenänsä ja lähetti heidät järjestyneessä ja halukkaassarivissä ruokasalia kohti, jossa heillä oli edessään autuaspuolituntinen leivän ja maidon ja luumuvanukkaan ääressä.
Sitten hän lysähti ikkunalaudalle ja painoi jyskyttävät ohimonsakylmää lasia vastaan. Hän oli sinä aamuna ollut liikkeellä viidestäsaakka, tehnyt jokaisen käskyjä, saanut toreja ja sysäyksiähermostuneelta johtajattarelta. Mrs. Lippett ei kulissien takana ainasäilyttänyt tuota tyventä ja mahtavaa arvokkuuttaan, joka uhkui hänenolemuksestaan, kun Johtokunnan Jäsenet ja naisvieraat tulivat taloon.Jerusha katseli ulos yli leveän, jäätyneen ruohokentän, suuren,rautaisen aitauksen, joka oli orpokodin rajana, alas aaltoilevalleharjanteelle, jossa siellä täällä oli siroteltuina maakartanoita, jakylään, jonka savupiiput kohosivat alastomien puiden keskeltä.
Päivä oli päättynyt — täysin onnellisesti, mikäli hän tiesi.Johtokunnan Jäsenet ja tarkastuskomitea olivat tehneet kierroksensaja lukeneet lausuntonsa ja juoneet teensä ja kiirehtivät nyt kotiinomien iloisten takkavalkeittensa ääreen unohtamaan vaivalloisetpikku turvattinsa taaskin kuukaudeksi. Jerusha kumartui eteenpäinja katseli uteliaana — ja hieman surullisena — tuota vaunujenja automobiilien virtaa, joka vieri orpokodin portista ulos.Mielikuvituksessaan hän seurasi ensin toisia, sitten toisiaajoneuvoja suuriin taloihin siellä täällä pitkin mäenrinnettä. Hänkuvitteli itse istuvansa tuollaisissa vaunuissa, turkistakki yllä jahöyhenillä koristettu samettihattu päässä, taaksepäin nojautuneena,ja sanovansa ajajalle välinpitämättömästi: "Kotiin." Mutta kodinkynnyksellä kuva sumeni.
Jerushalla oli mielikuvitus — mielikuvitus, joka vielä tuottaisihänelle ikävyyksiä, niin oli Mrs. Lippett sanonut, jollei hän olisivaruillaan — mutta niin vilkas kuin se olikin, ei se voinut viedähäntä porttikäytävää pitemmälle taloihin, joiden sisälle hän olisitahtonut päästä. Poloinen, kiihkeä, seikkailunhaluinen pikku Jerushaei koko seitsemäntoista vuoden iässään ollut jalallaan astunuttavallisen talon sisäpuolelle; hän ei osannut kuvitella jokapäiväistäelämänmenoa noiden toisten ihmisolentojen parissa, jotka eliv