Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Zane Grey
Englannin kielestä ("Desert Gold") suomensi
Väinö Nyman
Helsingissä,Kustannusosakeyhtiö Kirja,1921.
Esipuhe.
I. Vanhat ystävät.
II. Mercedes Castañeda.
III. Pako erämaahan.
IV. Forlorn River.
V. Erämaan ruusu.
VI. Yaqui.
VII. Valkoisia hevosia.
VIII. Blanco Sol juoksee.
IX. Keskeytetty lepohetki.
X. Rojas.
XI. Laavan ja kaktustasankojen poikki.
XII. Helvetinkuilu.
XIII. Forlorn Riverissä tapahtuneita muutoksia.
XIV. Kadonnut poika.
XV. Erämaahan vangitut.
XVI. Vuoristolampaita.
XVII. Merkityksellinen hevosen hirnunta.
XVIII. Todellisuus unien asemesta.
XIX. Forlorn Riverin salaisuus.
XX. Erämaan kultaa.
Kasvot kummittelivat Cameronin silmissä — erään naisen kasvot. Nenäkyivät hänelle sammuvan kenttätulen valkeassa sydämessä, nekurkistelivat häntä varjoista, jotka liehuivat välkkyvän valonyläpuolella, ne seurasivat aavemaisesti hämärässä hänen ympärillään.
Tänä hetkenä, kun aurinko oli jo laskeutunut mailleen ja kuolonhiljaisuus vallitsi luonnossa, muistui Cameronin mieleen erästapahtuma, josta jo oli kulunut pitkä aika. Se oli sattunut hänelleeräässä kodissa Peoriassa; siellä oli hän loukannut erästä naishenkilöäja menettänyt hänet, sillä hän oli rakastanut tätä liian myöhään.Cameron oli kullanetsijä, yksinäisyyttä tavoitteleva ja synkkiäkallioisia erämaita rakastava henkilö senvuoksi, että hän halusioleskella yksinään muistellakseen entistä elämäänsä.
Ääni häiritsi Cameronin mietteitä. Hän kohautti päätään kuunnellakseen.Vieno tuuli lietsoi sammumaisillaan olevaa hiillosta, puhalsi kipinöitäja valkoista tuhkaa sekä ohutta savua ympäröivään pimeyteen. Hänenaasinsa ei näyttänyt kumminkaan pelkäävän. Äkkiä rikkoi hiljaisuudenmurmelin karjunta. Se oli omituista, villiä murinaa, ei mitääntavallista haukuntaa, vaan kovaäänistä suden ulvontaa, jossa oli kuinkaipaavaa valitusta. Kun se taukosi, valtasi Cameronin kauheayksinäisyyden tunnelma. Ääni tuntui kaikuvan edelleen hänen mielessään.Hän ja tämä kuljeskeleva susi olivatkin veljeksiä.
Terävä-ääninen metallin kilinä kiviä vasten ja kavioiden pehmeä narinahiekassa aiheuttivat, että Cameron tarttui pyssyynsä ja läksiliikkeelle sammuvan kenttätulen äärestä. Hän oli jossakin asumattomallarajaseudulla Sonoran ja Arizonan välillä, ja kullanetsijä, joka kestitämän seudun kuumuuden ja hedelmättömyyden, joutui usein monenlaisiinvaaroihin.
Pari olentoa, jotka olivat ympäröivää pimeyttäkin tummemmat, lähestyi,muutti muotoaan ja päästyään nuotion valopiiriin osoittautuikin erääksivalkoiseksi mieheksi raskaasti kuormitettuine aaseineen.
"Hyvää iltaa!" huudahti tulija pysähtyessään katsoen Cameroniin. "Näintulenne. Saanko leiriytyä tänne?"
Cameron tuli esille varjosta tervehtien vierastaan, jota hän luulisamanlaiseksi kullanetsijäksi kuin hän itsekin oli.
Hän oli pahoillaan, että hänen yksinäinen yövalvomisensa kenttätulenääressä häiriytyi, mutta siitä huolimatta hän piti arvossa erämaanlakia.
Vieras kiitti häntä ja irroitti senjälkeen kantamuksen aasin selästä.
Sitten avasi hän matkalaukkunsa ja alkoi valmistella itselleen ateriaa.
Hänen liikkeensä olivat h