ARETHUSA
Konstantinopolin orjatar
Kirj.
F. MARION CRAWFORD
Englanninkielestä suomentanut
Väinö Jaakkola
Porvoossa,Werner Söderström Osakeyhtiö,1919.
I LUKU.
Carlo Zeno, venetsialainen aatelismies, entinen kirjuri, entinenpeluri, entinen onnenonkija, entinen Patrasin palkkapitäjänmaallikkohaltija, entinen kaksintaistelija ja entinen kreikkalainenkenraali, noin yhdeksänkolmatta vuoden ikäinen ja sitkeässä ruumiissaanarvet puolestakymmenestä haavasta, jotka olisivat tuottaneet kuolemantavalliselle miehelle, oli päättänyt kääntää uuden lehden, ruvennuttukkukauppiaaksi ja asui Konstantinopolissa vuonna 1376.
Hän oli ostanut talon itse kaupungista, koska genualaiset kauppiaatasuivat kaikki Peran kaupunginosassa Kultaisen Sarven toisellapuolen. Venetsialainen ei olisi voinut elää samassa paikassagenualaisen kanssa, sillä ilma olisi varmasti myrkyttänyt hänet; jasitäpaitsi genualaisen naaman näkeminen, Genuan murteen kuuleminen jagenualaisen ruoanlaiton haju olivat kaikki yhtä inhottavia laguunienrannalla kasvaneelle. Genuaa ei sopinut mainita sivistyneittenvenetsialaiskorvien kuullen, sen pelkkä nimikin oli mahdotonsäädyllisten venetsialaishuulten äännettäväksi; ja noiden tavujenlausuminen liikeasioissakin oli kamalan pahaonnista.
Siitä syystä Carlo Zeno ja hänen ystävänsä olivat asettuneet vanhaankaupunkiin, kreikkalaisten, bukaralaisten, juutalaisten ja tsherkessienjoukkoon, ja jättäneet genualaiset Peraan yksikseen, ollen ikäänkuinei heitä olisi ollut olemassakaan. Tätä kuvittelua ei tosin aina olluthelppo pitää yllä, sillä Zenolla oli erittäin hyvät silmät eikä hänvoinut olla näkemättä noita ihmiskunnan mätämunia Kultaisen Sarvenvastarannalta, istuessaan parvekkeellaan kevätiltoina; ja hänenainoana lohtunaan oli haaveilla, kuinka tuhoaisi heitä tukuttain,hakkaisi heitä kappaleiksi sadoittain ja tuhansittain ja pinoisipyramiideja heidän rumista irvistävistä päistään. Mitävarten heolivat genualaisia? Carlo Zeno olisi kernaammin ottanut korvapuustinturkkilaiselta Amurad-sulttaanilta, joka asui salmen toisella puolenVähässä-Aasiassa, kuin kohteliaan sanan vähimmän vastenmieliseltänoista vihoviimeisistä genualais-kuvatuksista. "Katsokaa", sanoiTertullianus kerran ivallisesti, "kuinka nuo kristityt rakastavattoisiaan." Asiat eivät olleet parantuneet yhdessätoista vuosisadassasenjälkeenkuin tuo oppinut kirkon tohtori oli lähtenyt tästä elämästä,arvatenkin helläsydämisempään maailmaan. Mutta Carlo Zeno olisivastannut, että genualaiset eivät olleet kristityltä enempää kuinmuulit, eivätkä läheskään sen vertaa kuin siat, jotka kaikki ovatautuaan Antonius-pyhimyksen erikoisen suojeluksen alaisia.
Juuri siihen aikaan, jolloin kertomukseni alkaa, olivat nuo inhottavatgenualais-roistot vielä lisäksi vallankumouksen voitokkaalla puolella.He olivat nimittäin auttaneet keisari Andronikusta vangitsemaan isänsä,keisari Johanneksen, Amenan torniin kaupungin pohjoisosassa, KultaisenSarven rannalla, sekä sulkemaan molemmat nuoremmat veljensä toiseentyrmään. Totta kyllä oli Johannes-keisari määrännyt Andronikuksen jahänen pienen viisivuotiaan poikansa sokaistavaksi kiehuvalla etikalla,mutta genualainen raha oli saanut etikan ihmeellisesti muuttumaanlienteäksi valkoviiniksi ja alentanut lämpömäärän kiehumapisteestäterveelliseksi pesuvesilämmöksi, niin ettei poika enempää kuin isäkäänkärsineet mitään vahinkoa tuosta toimenpiteestä. Mutta Andronikuskantoi isälleen kaunaa pelkästä aikomuksestakin ja oli kostanutottamalla häneltä valtakunnan, sen verr