KORVEN KULKURI
Lukuja luonnon kirjasta
Kirj.
CHARLES G. D. ROBERTS
Englanninkielestä suomentanut
Hertta Enkvist
Hämeenlinnassa,Arvi A. Karisto Osakeyhtiö,1918.
SISÄLLYS:
Korven kulkuri.
Pesän varjelijat.
Meren tiikeri.
Hämäränpeikko.
Kun eversti tuli Gallagherin leiriin.
Korven kulkuri.
Tosi Ismael se oli, tuo korven kulkuri, kynnet ja hampaat jok'ainoatamuuta erämaan asujanta vastaan, isoa ja pientä. Ja jokainen muu saloneläjä oli myös sitä vastaan ‒ pienet ja heikot uinahtamattoman kauhunvallassa ja voimallisetkin tuntien pelonsekaista vihaa sitä kohtaan.Itse karhukin, joka tyynen halveksivana suhtautui paljoa kookkaampiinvihollisiin, alentui katselemaan tätä valppaalla äkeydellä. Vainjättiläispeura ylenkatsoi sitä täydellisesti ja asteli metsän läpi senläsnäolosta välittämättä.
Kuitenkin tämä olento, jolle kuului kunnia, että kykeni herättämäännoin yleistä pelkoa ja vihaa, tämä metsien kuljeksija, ei ollutvillikissaa tai kettua isompi. Uudisasukkaat ja metsästäjät tiesivätsille monta nimeä. Tavailisin näistä oli "kalastaja", vaikka onjokseenkin käsittämätöntä, miksi sitä näin nimitettiin, kun senkuntoisuus kalanpyytäjänä oli vielä paljoa kehnompi kuin pesukarhunkineikä luonnollisesti mitenkään verrattavissa sellaisiin tottuneihintaitureihin kuin tuhkuriin tai saukkoon. Se tunnettiin myös nimellä"musta kissa", vaikka se ei ollut musta eikä kissakaan. Että sennimittely oli näin vastaamatonta, se ei kuitenkaan ehkä ole niinihmeteltävää kuin ensimältä tuntuu. Sen olemus ei antautunuttäsmällisesti tai likeisesti tarkkailtavaksi, ja mitä valaisua siitäsattumoilta kyettiin saamaan, se hyvinkin saattoi sittemmin osoittautuavirheelliseksi.
Suuren ja peloittavan Mustela-suvun jäsenenä tällä synkänhemlock-metsän kulkurilla oli täydesti se salamannopea notkeus jaraivoisa rohkeus, mikä on ominaista sen pienelle serkulle kärpälle,ja samalla tuo armoton viekkaus sekä paljon sitä hämmästyttäväälihasvoimaa, mikä kuuluu sen kookkaammalle sukulaiselle, vihatulleahmalle eli "intiaanipaholaiselle." Vaikka se ei ollut juurikolmea jalkaa pitempi terävästä, julmasta kuonosta kauniin tuuheanhännän päähän mitaten, oli se uskomattoman vinhain ja vimmattujenhyökkäystensä tähden enemmän kuin tasavertainen vastustaja ketuistavoimakkaimmalle tai mille hyvänsä koiralle, joka ei ollut sitä kahtavertaa kookkaampi. Ne harvat vastustajat, jotka sen täytyi tunnustaaitseään etevämmiksi, mitä voimaan tulee, se tavallisesti voittioveluudella.
Tummassa tuuheassa hemlock-metsässä oli tällä maleksijallaturvapaikkansa, siellä, missä synkät ikivihreät sulkivat pääsynauringolta niin talvella kuin kesällä ja kaatuneiden, lahoavienpuunrunkojen sokkelot soivat maassa lukemattomia kiemurteleviapakokäytäviä ja kätköpaikkoja. Tämä oli sen valittu valtakunta, silläse kiipesi kuin orava, ja sille oli yhdentekevää, kulkiko se maatamyöten vai huojuvissa puitten latvoissa. Mutta sen liiankin tehokkaistametsästystavoista johtui, ettei havumetsässä enää ollut riistaa kovinrunsaasti, ja sen tapana oli käydä saaliinhaussa kaukaisilla seuduilla.Juosten äänettömästi kuin kärppä ja väsymättä kuin susi se samosisuunnattomia taipaleita illan ja aamuruskon välillä. Välittämättämistään rajoista se harjoitti salametsästystä puolueettomasti kaikillarauhoitusalueilla, haastaen jokainoan muun metsärosvon joko voimantai taidon kilpailuun. Mutta koko päivän se nukkui kääriytyne